• Ehdotuksia ei ole, koska hakukenttä on tyhjä.

Arvot arjessa - Sarlinin kompassi kohti kestävää kasvua

Arvot arjessa ovat Sarlin Oy:n kompassi kohti kestävää kasvua

Sarlin Oy:llä arvot on laadittu yhteistyössä henkilöstön kanssa. Ne eivät ole vain sanoja seinällä tai verkkosivuilla, vaan aitoja suunnannäyttäjiä, jotka ohjaavat jokapäiväistä tekemistämme. Pidämme tärkeänä, että vastuullisuus, yhdessä onnistuminen, edelläkävijyys ja uteliaisuus uudelle sekä tavoitteellinen tekemisen meininki näkyvät meillä niin asiakaskohtaamisissa, kehitystyössä kuin sisäisessä yhteistyössäkin. Näistä on johdettu muun muassa myös strategiamme kulmakivet, työyhteisömme pelisäännöt ja esihenkilötyön periaatteet.  

"Olemme ottaneet arvot myös merkitykselliseksi osaksi tavoiteasetantaa ja vuosiarviointia. Jokaisen kanssa keskustellaan säännöllisesti siitä, miten arvojen tulee näkyä arjen tekemisessä ja ohjata toimintaa. Tämä on tuonut tavoitteisiin myös sen ulottuvuuden, että tärkeää ei ole vain se mitä tehdään, vaan myös se miten asioita tehdään", kertoo Sarlinin henkilöstöjohtaja Reeta Paavilainen.

Lue miten kompassimme sitten toimii? 

Uratarinat_7823_04_2025

Vastuullisuus

Vastuullisuus tarkoittaa meille pitkäjänteisiä valintoja niin ympäristön, asiakkaiden kuin henkilöstönkin parhaaksi. Se näkyy konkreettisesti esimerkiksi energiatehokkaissa ratkaisuissamme ja sitoutumisessamme kestävään kehitykseen. Meille on tärkeää, että jokainen kantaa vastuuta omasta työstään ja toimii sekä rehellisesti että läpinäkyvästi, mutta myös siitä, että toimimme yhdessä yhteisten päämäärien hyväksi, työyhteisömme pelisääntöjä noudattaen.

Yhdessä onnistuminen

Yhdessä onnistuminen rakentuu luottamuksesta, avoimesta vuorovaikutuksesta ja siitä, että jokaisen panos on arvokas. Meillä iloitaan yhteisistä onnistumisista ja opitaan yhdessä, kun eteen tulee haasteita. Toimiva tiimityö ei synny itsestään, vaan sitä täytyy vaalia joka päivä. Tähän liittyy vahvasti myös yrityksemme monimuotoisuus, sillä uskomme että erilaiset mielipiteet ja näkökulmat ovat arvokkaita hyvän lopputuloksen kannalta.

Edelläkävijyys ja uteliaisuus uudelle

Edelläkävijyys ja uteliaisuus uudelle näkyvät rohkeutena kokeilla ja haluna kehittyä. Teknologia muuttuu nopeasti, ja pysyäksemme aallonharjalla meidän on oltava jatkuvasti hereillä. Me uskomme, että kysymykset vievät eteenpäin ja että jokaisessa ideassa voi olla mahdollisuus. Edelläkävijyys edellyttää meiltä kaikilta myös ennakkoluulottomuutta ja vanhojen toimintatapojen haastamista, sekä rohkeutta kokeilla ja ottaa käyttöön uusia toimintatapoja ja työkaluja.

Tavoitteellinen tekemisen meininki

Tavoitteellinen tekemisen meininki puolestaan takaa sen, että emme jämähdä paikoillemme. Meillä on selkeä suunta, ja jokaisen tulee tietää, miten oma työ linkittyy yhteisiin tavoitteisiin. Kun tekemisessä on draivia ja selkeä päämäärä, syntyy tulosta mutta myös merkityksellisyyttä. 

Arjessa elävät arvot rakentavat vahvaa, menestystä tukevaa kulttuuria

”Olen erittäin ylpeä siitä, että arvomme on määritelty yhdessä henkilöstömme kanssa. Olemme yhdessä sitoutuneet tavoitteiden saavuttamiseen ja haemme aktiivisesti uusia tapoja tuottaa asiakasarvoa ja -tyytyväisyyttä”, sanoo Sarlinin toimitusjohtaja Jiri Viholainen.

Nämä arvomme eivät ohjaa vain isoja päätöksiä, vaan näkyvät myös pienissä teoissa, työpäivästä toiseen. Uskomme, että arjessa elävä arvomaailma rakentaa vahvan kulttuurin ja sitä kautta menestystä, joka kestää aikaa. 

Uratarina_Jere_Suomalainen 04_2025_7991

Kysy lisää

 
-profile-picture

Reeta Paavilainen

Henkilöstöjohtaja

010 5504396