• Ehdotuksia ei ole, koska hakukenttä on tyhjä.

CABB Oy:n ongelmajätteen polttolaitoksen tärkeä osa on infrapunapyrometri

CABB Oy:n Kokkolan tehdas on kasvinsuojeluaineiden ja lääketeollisuuden väliaineiden rahtivalmistaja. Kaikki tuotteet menevät vientiin Eurooppaan ja Amerikkaan.

Tuotteet valmistuvat jaksoittain kuudella linjalla. Automaatio- ja sähkötöiden johtaja Jouni Ristiluoma toteaa, että tuotanto muuttuu koko ajan, koska yhden tuotteen valmistusajanjakso kestää yleensä kahdesta viikosta puoleen vuoteen. Tehtaalla on koko ajan menossa vaativia reaktiovaiheita. Ristiluoma ja käyttöinsinööri Veli-Matti Sorvisto toteavatkin, että heillä ei tehdä bulkkituotteita.

Kemiallisissa reaktioissa syntyvien jätevesien käsittely

Vaativissa kemiallisissa reaktioissa syntyviä jätevesiä varten alueella on ongelmajätteen polttolaitos, jonka vapaakiertokattilan tukipolttoaineena on polttoöljy. Polttoprosessissa jätevesi syötetään keskelle ja ympärille johdetaan orgaanisia liuottimia. Prosessiin syötetään myös puhdasta happea, mikä on poikkeuksellista polttolaitoksissa.

Laitos käsittelee tunnissa noin 3,5 kuutiota jätevettä sekä 50–1 000 kiloa orgaanista liuotinjätettä. Syntyvät jätevedet johdetaan tuotannosta jätevesisäiliöihin ja sieltä polttolaitoksen syöttösäiliöihin. Joillekin jätevesijakeille polton vaihtoehtona on uuttoprosessi ja aktiivihiilikäsittely.

Päästöjä seurataan tarkasti

Savukaasujen tulee viipyä polttouunissa vähintään kaksi sekuntia, jotta orgaaniset yhdisteet ehtivät palaa pois. Päästöjä mitataan jatkuvatoimisesti, ja lisäksi vuodessa on kaksi ulkopuolisen toimijan tekemää mittausta. Palamiskaasujen aikaansaama lämpö otetaan talteen ja hyödynnetään höyryntuotannossa, jossa yritys on omavarainen.

Oikea lämpötila varmistaa polttoprosessin puhtaan palamisen

Polttouunin kyljessä on kaksi infrapunapyrometriä. Näiden lisäksi on yksi varapyrometri, jolla varmistetaan toiminnan jatkuminen huollon ja kalibroinnin aikana. Oikealla lämpötilalla varmistetaan polttoprosessin puhdas palaminen. Polttoprosessin lämpötila on 850–1 200 astetta. Pyrometri soveltuu CABBin prosessiin, koska muiden mittarien perinteiset sauva-anturit eivät kestä aggressiivisia savukaasuja korkeassa lämpötilassa.

Mittaus perustuu infrapunasäteilyyn, jota savukaasun hiilidioksidi lähettää palamistapahtumassa. Kaasulla on oma aallonpituus, jota kamera mittaa. Mittarissa on optiikka ja tunnistin, jotka keräävät säteilyn ja muuttavat tiedon lämpötilaksi.

Haasteita mittaukseen aiheuttavat korkeat ympäristölämpötilat ja optiikan likaantuminen. Vaihdettavat, puristetusta kiteestä valmistetut linssit vähentävät huollon tarvetta.

Ota yhteyttä

Asiakaspalvelijamme auttavat sinua mielellään kaikissa kysymyksissä.
-profile-picture

Veli Valkealahti

Myyntipäällikkö, Prosessiautomaatio

010 550 4234